perjantai 21. syyskuuta 2012

täst blogista on selkeesti
muodostunut kunnon angstiblogi

Toisinaan mä mietin kui laaja mun kaveripiiri saattaisi nyt olla, jos oisin yläasteenkin ajan ollut yhteydessä niihin ihmisiin jotka mä tunsin sen mun kuusivuotisen ala-asteen ajan.
Toisinaan mä toivon, että oisin tajunnu säilyttää ne ihmissuhteet mitä mulla silloin joskus vielä oli.

Mitä enemmän vuosia kertyy, sitä huonompaan suuntaan mun sosiaalinen elämä menee.
 ... Mun sosiaalinen elämä. Mitä vittua, eihän mulla sellaista ole koskaan ollutkaan.

Sillon ne kymmenen vuotta kun mä jopa harrastin jotain, ois luullu että niiden kymmenen vuoden aikana mulle ois kertynyt siellä jonkinlainen kaveripiiri koska meitä ois yhdistänyt se harrastus ja kaikkee.
No, muuten vaan mä jätin sitten senkin harrastuksen koska en saanut yksinkertaisesti kavereita. Niiden kymmenen vuoden aikana. Olin aina ulkopuolinen, aloin iän kertyessä tuntee oloni epämukavaksi siellä ja halusin pois.
Sääli, koska nykyään mä toivon että oisin jatkanut sitä harrastusta tähänkin hetkeen asti, vitut niistä ihmisistä.

Kaikki ne porukat mihin oon ns. kuulunut, en oo koskaan päässyt niihin kunnolla sisään. Mä muistan ku silloin joskus pienenä mä yritin saada edes jonkinlaista huomiota pelleilemällä ja sitten mut opittiin tuntemaan siinä porukassa sinä tyhmänä henkilönä ja se loukkas mua, vaikka olinkin ite aiheuttanut sen maineen. En halunnu olla tyhmä, halusin että mut otetaan vakavasti. Mut jotain mun oli vaan pakko tehdä, että mut huomattaisiin.

Mä omistin kuitenkin aina ne pari tärkeää ystävää, ystävää joille mä saatoin uskoutua täysin. Ne samat pysy aina, kaikki ne vuodet.
Tänään mä aloin ajatteleen asiaa ja huomasin että oho - niitäkään ei ole enää.
Tänään mä huomasin ettei ole enää ketään. Kaikki on poissa. Kaikki ne ihmiset mitä mulla joskus oli. Tai no, kyllähän mulla noita muutamia vielä on, mutta nekin asuu satojen kilometrien päässä. Niitä näkee harvakseen. 

Tää viime kuukausi teki näköjään tepposena. Kaikki sosiaalinen elämä mitä mulla tän kuukauden aikana on ollut, on sijoittunut kouluun ja nettiin. Sitä ennen jo alko tulla ensimmäisiä merkkejä tästä, mutta emmä osannu ottaa silloin vielä niin vakavasti. Ajattelin, että jos toi yks nyt kerta päättää lähtee niin lähteköön, en voi estää. Kyllä tää toinen varmasti pysyy.
Ei se ihan noin kuitenkaan mennyt.

Mulle toitotetaan jatkuvasti että sun pitää sosialisoitua, sun pitää ottaa positiivinen elämän asenne, sun pitää harrastaa, sun pitää nähdä ihmisii, sun pitää lakata ajattelemasta niin paljon.
Voi, kun oiskin noin helppoa. Voi, kun mä pystyisinkin kaikkeen tohon.

Elämä on muutenkin potkinut näinä viime päivinä niin vitusti päähän etten enää ees tiiä miten suhtautuu, lähinnä annan vaan asian olla ja mietin että millastakohan paskaa tää elämä seuraavaks keksii.

6 kommenttia:

  1. tiedän tunteen! ois kiva jos ois semmonen tiivis kaveriporukka mutta jotenki musta tuntuu että tässä iässä on jotenki vaikee tutustua ihmisiin, etenki muista tytöistä tulee usein semmonen bitchy vaikutelma, en tiiä miks. sitte oon kuitenki samalla miettiny että entä jos se vika onki mussa että muut näkeeki mut jotenki ämmänä. mun sosiaalinen elämä on nykyään lähinnä sitä että nään korkeintaan kerran tai kaks viikossa kavereita koulun ulkopuolella, mutta muuten mun päivät on lähinnä sitä että meen kouluun ja loppuillan istun kotona. mäki oon harrastanu vaikka mitä enkä tajua miks en oo jatkanu mitään niistä vaan jättäny aina kaiken kesken. sitte sitä alkaa miettiin että mitä jos oisin tehny jotku asiat toisin niihin aikoihin. emt ehkä mäki vaan mietin liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa ku en oo yksin tän saman ongelman kans !

      Poista
  2. Mäki oon istunu vain ja ainoastaan himassa sen jälkee ku kesäloma loppu, ainoot sosiaaliset tilanteet mitä mul on ollu, on ollu sillo ku Axel on ollu täällä. Me molemmat ollaa oltu periaattees samas tilantees erään ihmisen kanssa ja niinku me puhuttii, nii ei siitäkää taida tulla enää mitää sen kummempaa. Mä oon kuitenki tääl jos haluut puhuu jollekki ja mä kyl kuuntelen ja autan parhaani mukaa. 20 päivää ja istut mun kaa 10 tuntii junas, uskon ainki et juttuu riittää, ainki mulla. Kelaa sit me ollaan _9 päivää_ stadis, okei se on lyhyt aika mut mä ainki aion ottaa joka ikisest päiväst kaiken irti. Ja se mitä Otso suunnitteli, et tultais sit otsolle Axelin ja kai Miki ja Katjaki tulee, kelaa kuin jees tulee olee.

    Se on vaa 20 päivää, kolme kouluviikkoa enää, 14 päivää kouluu ja sit mennää ! Vittu oikeesti can't wait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sä kuulutkin noihin muutamiin spesiaali-ihmisiin mitä mulla vielä onnekseni on c: i know that you'll always be there ♥

      en kyl malta oottaa sitä junamatkaa XD mitäköhän siitäki tulee.....
      ja jooo niinhän sitä ollaan suunniteltu, vitun jees ! vähän alkomahoolia hyvää musaa ja ehkäpä jotain leffaa, puhumattakaan parhaasta seurasta. me cannot wait eitherrrr !♥

      Poista